Die Wurzeln finnischer Weihnachtstradition

Raija Ristiluoma

Laihia/Finnland

Während der Weihnachtszeit standen in den finnischen Häusern ein Vase mit Stroh und Kerzen  auf dem Tisch. Am Heiligen Abend gibt es in Finnland Reisbrei zum Frühstück.

 Vor 100 Jahren versorgte sich die finnische Landbevölkerung noch weitgehend aus eigener Kraft. Was benötigt wurde, bauten die Bauern selbst an. Alle Lebensmittel wurden zu Hause erzeugt, dazu noch viele andere nützliche Artikel, fast alles in Handarbeit.

 Das Alltagsleben und auch das Essen waren einfach, aber Festtage wurden besonders vorbereitet. Das Weihnachts- fest hat eine große Bedeutung, denn nach dem Volksglauben werden neben den Familienangehörigen auch Gnome und zurückgekehrte Verstorbene mit Lebens- mitteln versorgt.

 Der Weihnachtstrubel begann in alten Zeiten am 9. Dezember, dem Annatag. Alle Regionen, soziale Klassen und Familien hatten ihre eigenen Traditionen. Früh am Morgen dieses Tages wurde der Brotteig aus Roggenmehl und Malz angesetzt und blieb mehrere Tage stehen. Große Brotlaibe wurden geformt, gebacken und in der Kornkammer aufbewahrt. Ein anderes bekanntes Weihnachtsbrot entstand aus Gersten- und Roggenmehl mit Zucker, Sirup und Gewürzen, das auch in der heutigen Zeit noch gern gegessen wird. Durch das Übersprühen mit Buttermilch erhielt das Brot seinen Glanz. Nach altem Brauch werden die Brote mit einem Kreuz gekennzeichnet. Reichere Menschen aßen das „Vörtbröd“. Vörteri ist eine dicke süße Flüssigkeit, ein Abfallprodukt beim Brauen.

 Brot hatte einen Ehrenplatz auf dem Weihnachtstisch. Aus dem großen Weihnachtsbrot, anderen Broten und gelegentlich auch Käse wurde eine Art Statue gebaut, die in der Weihnachtszeit auf dem Tisch stand. Niemand durfte sie berühren. Hausangestellte konnten  Brot später als Geschenk erhalten.

 Nach dem Fest wurde das Brot in der Kornkammer versteckt oder im Ofen getrocknet. Es wurde erst zum Essen frei gegeben, wenn man im Frühjahr das Vieh auf die Weide trieb und die Aussaat begann. Die Leute glaubten, dass das Weihnachtsbrot glücklich macht sowie für erfolgreichen Anbau und für alles Gute verantwortlich ist. Jeder musste das Brot achten.

 Zu den Festspeisen der Kleinbauern gehörte Haferbrei, je weißer umso festlicher. Wegen des Mangels an Milch während des Winters war das eine besondere Delikatesse. Früher wurde Getreidebrei gegessen, doch seit Mitte des 18. Jahrhunderts ist der Reisbrei verbreitet. Je nach Landstrich wurde er auf dem Herd oder im Backofen gekocht. Dieser Brei blieb die Speise der Weihnachtszeit. Darüber hinaus war Pudding mit Mischobst oder Rosinen beliebt. Beigemischte Mandeln bedeuteten für den, der sie entdeckte, Hochzeit, ein Kind oder etwas anderes Erfreuliches.

 Unsere Weihnachtsgnome mit den roten Kapuzen haben ihren Ursprung im Glauben der Bauern. Nach finnischer Tradition haben das Weihnachtsfest, die Wohnhäuser, Saunen, Speicher und Ställe ihre eigenen Gnome.  Es war ratsam, die Gnome nicht zu verärgern, nicht über sie zu sprechen, ihnen Geschenke zu machen, andernfalls würden sie sich böswillig verhalten. Folgte man diesem Rat, beschützten sie Haus und Vieh während die Leute schliefen.

 Die modernen Weihnachtsgnome sind Märchenfiguren, die vom schwedischen Poeten Viktor Rydberg erdacht wurden. Er schrieb  sein bekanntes Gedicht „Gnome“ und Jenny Nyström illustrierte die schelmischen Gnome mit den roten Kapuzen, die sich sehr bald über ganz Skandinavien und nach und nach über andere Länder ausbreiteten. Sie spielen eine wichtige Rolle in den finnischen Weihnachtstraditionen.

Sato ja Talonpoikaiset perimät Suomalaisen joulun juurina

Raija Ristiluoma

Laihia/Soumi

Kynttilöin valaistun nykykodin pöytäkoristeena seisoo olkipukki ja useimmissa suomalaiskodeissa edelleen syödään aattoaamuna joulupuuroa. Vielä sata vuotta sitten Suomen maaseudulla elettiin luontaistaloudessa. Lähes kaikki, mitä talonpoika tarvitsi kasvatettiin itse. Kaikki ruoka valmistettiin kotona ja iltahämärässä askarreltiin monenlaisia tarvekaluja, käsitöitä ja koriste-esineitä. Arkena elettiin yksinkertaisesti, mutta juhlaan valmistauduttiin huolella. Ruokaa tuli olla runsaasti, jotta sitä riitti talon väen lisäksi myös haltijatontuille. Uskottiin myös, että talon vainajat palaavat jouluyönä kotitaloonsa ja heillekin tuli varata juhlaruokaa.

 Ennen vanhaan Annan päivän aikaan (9.12) joulukiireet alkoivat todenteolla. Puhuttiin ”Leipä Annasta”, koska jo aamuyöstä leivottiin koristeelliset joululeivät. Eri paikkakunnat, eri säädyt ja suvut noudattivat omia perinteitään. Tärkein leipä leivottiin joulunakin rukiista, siihen sekoitettiin mallasjauhoja ja hapatettiin monta päivää. Taikinasta leivottiin isoja limppuja, joita säilytettiin aitassa rukiitten alla. Rukiista ja ohrasta leivottiin sekaleipää, johon lisättiin mauksi sokeria, siirappia ja mausteita. Nämä ”varikoiset” tunnemme vieläkin leipomoiden joululimppuina ja setsuureina. Joululimppu siveltiin piimäheralla, jotta saatiin kaunis, kiiltävä pinta. Leipä myös koristeltiin, usein painettiin aitan avaimella risti leivän pintaan. Myös säätyläiset söivät joululeipää – vörtbrödiä. Sen perusaines ”vört” eli vierre oli paksua ja makeaa nestettä, jota saatiin oluenpanon alkuvaiheessa.

 Leipä sai kunniapaikan joulupöydässä. Suuren joululimpun päälle kasattiin muita joululeipiä ja usein vielä päällimmäiseksi juusto. Juhlaleipä seisoi pöydän koristeena

joulun ajan, eikä siihen saanut kajota. Tällainen joululeipäkeko annettiin usein talon työväelle joululahjaksi.

 Joulun jälkeen emäntä kätki juhlaleivän aittaan jyvälaariin syrjälleen tai pani sen uunin päälle kuivumaan. Se käytettiin vasta keväällä juhlistamaan karjan laitumelle pääsyä tai touontekopäivää. Joululeivän toivottiin tuottavan milloin karjaonnea, milloin runsasta satoa tai muuta hyvää. Leipää tuli kohdella hyvin kunnioittavasti, jotta puute pysyisi talosta loitolla.

 Puuro on vanhastaan ollut talonpoikainen juhlaruoka- sitä juhlavampi mitä valkeampi. Talvisaikaan lehmät olivat enimmän aikaa ummessa ja maitoa oli niukalti. Siksi maitoon keitetty joulupuuro oli aivan erityinen herkku.

 Suomessa syötiin aiemmin joulunakin ohrapuuroa, mutta 1800-luvun puolivälin tienoilla alettiin keittää joulupuuro riisistä. Länsi-Suomessa se kypsennettiin liedellä ja maan keski- ja itäosissa uunissa.

 Puuroa on syöty niin aattona kuin muinakin joulun pyhinä. Sen lisäksi tarjottiin usein sekahedelmä- tai rusinasoppaa. Puuroon on 1800- luvun lopulta asti ollut tapana piilottaa manteli, jonka löytyminen tiesi onnea; naimakauppaa, lapsionnea tai muuta hyvää.

Punalakkiset joulutonttumme periytyvät myös talonpoikaisväen uskomuksista. Joulutonttu, kotitonttu, riihitonttu, saunatonttu, tallitonttu ovat olleet muinaissuomalaisten uskomusten mukaan maahisia, menninkäisiä ja muita henkiolentoja.